tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Ajanhallinta ja tietohallinto

Viime viikkoina olen aikuislukion opetustyön ohessa kouluttanut aineryhmittäin yli 20 opettajan lukiossa tvt-opetuskäyttöä (kokonainen veso). On siis tullut ajateltua hyvinkin paljon työtä, etätyötä, tietotyötä ja työvälineitä. Tosiasia on, että ilman omaa pientä ja kevyesti mukana liikkuvaa tietokonetta päivittäinen työaikani venyisi useita tunteja ja eräitä asioita en saisi ollenkaan tehtyä (esim. podcast, joka nyt kuuluu FI1-kurssiini, koska tarvittavia ilmaisohjelmia ei saa koulun koneelle >>ks. aiempi postaus).

En pääse omalla koneellani koulussa verkkoon enkä kotona työkoneella verkkoon. Mutta, kun lähes kaikki aineisto on verkossa, tästä ei ole haittaa. On paljon työvälineitä, joita koulun koneille ei saa. Esimerkiksi koulussa ei ole mahdollisuuksia asentaa mitään muita selaimia Explorerin rinnalle (vaikka olisivat ilmaisia). Explorer 6 tuntuu kivikautiselta... edes siihen asennettavaa välilehtilaajennusta ei saa itse ladattua. Olen onnekas siinä suhteessa, että olen saanut kansliaamme hankittua Skypen ja Pdf-tulostimen (siis virtuaalisellaisen CutePDF). Eilen säästin esimerkiksi Skypen avulla 120 km kokoukseen ajokilometriä ja 2 tuntia aikaa. Hyvin harvoilla koulumaailmassa tuokaan ilmainen palvelu on vielä käytössä.

Tietohallinto suojelee koulujen koneita. Yleensä koululla ei kukaan saa asentaa yhtään mitään koneille, ei edes päivittää olemassa olevia ohjelmia. Asennuksen saaminen tai päivittäminen voi viedä kuukausia, sillä henkilöstö on minimissään. Tietosuoja ja tietotyön sujuminen ovat hyvä pari, mutta välillä vaatisivat hieman synkronointia ja yhteisymmärryksen siltoja.

Ei kommentteja: