tiistaina, huhtikuuta 24, 2007

Luova hulluus virtuaalipöydän äärellä

Rupattelimme juuri hetken Sailan kanssa. Hän pähkäili, että mistä se Cmap saatiinkaan Oph:n palvelimelle. Siinä sivussa pari muutakin ajatusta tuli vaihdettua ja vinkkasin, että kurkista nyt ihmeessä, miten makean kartan Piisilmä on laittanut Ruusun nimestä. Sailalla tuli pieni paussi metaetiikan läksyjen kanssa, sattui olemaan lempikirja kyseessä. Ja tovi sitten Mallun kanssa höpöteltiin. Hänellä oli hukassa koko joukko kuvakkeita Wikispacen Kuvis-kurssin sivuilla. Pienen hetken tutkailu todisti, että syy täytyi olla Mallun selaimessa. Kaikki oli tallessa ja toimi.

Tunnelma näissä kohtaamisissa oli lämmin ja läheinen. Ihan kuin olisimme olleet opehuoneessa saman pöydän äärellä. Tosiasia oli kuitenkin, että sekä Saila että Mallu olivat rupatteluhetkellä 55 kilometrin päässä minusta. Piisilmäkin on opettaja ja hänen koordinaatteihinsa on tästä pisteestä 125 kilometriä. Aplodeja sosiaaliselle webille.

Minulla ei ole koskaan ajan tilaa istua opettajainhuoneessa ja aineryhmää ei ole. Mietin juuri, että olisi hauskaa perustaa virtuaalinen opehuone. Ehkä opettaja.tv voisi toteuttaa sellaisen! ... jaaha, siellähän onkin sellainen, äkkiä valtaamaan sohvannurkkaa! ...aah, tai ääh... se onkin keskustelu, ne ei ole juuri mun alaa...

1 kommentti:

Piisilmä kirjoitti...

Olen päivittänyt Ruusun nimen karttaa, joten ampukaa vanhat alas control-R:llä.

Tiedättekö ilmaisia kolmiulotteisia CMAP-ohjelmia (Mac&PC)? Saisi rakennettua isot kartat paljon elegantimmin ja tehokkaammin. - Tästä tulikin mieleen Welltris. Oletteko koskaan pelannut sitä? Tetriksen jälkeen palikoiden pudottelu kolmiulotteiseen kaivoon tarjosi tuoreen pelielämyksen.