Mitä kameralla voi oppia?

Matkattiin serkun ja kolmen lapsen (6-10 v.) kanssa Lapissa. Annettiin jokaiselle käteen kuvausväline, kamera tai kännykkä. Viihtymistakuu. Lapsen katse kameran kautta on riemastuttava. Serkku opasti vinkistäni mökkinuorisoa (vahvistettu toisella kolmikolla 4-11 v.) käynnistämään Movie Maker -ohjelman (vakiona Windows-XP:ssä). Ilman sen kummempia opastuksia tekivät kerrassaan hulvattomia videoita. Varsinkin varastelevan piparihiiren tarina - hekoheko. Serkku kertoi, että elokuvien tekopäivät sujuivat loistavasti. Projektityöskentelyn harjoitusta tuli rutkasti. Ja tiimi toimi pienistä hetkijännitteistä huolimatta. Ja mikä erityistä: omaehtoisesti, ilman aikuisia. Tavallinen digikamera riittää huikeisiin kids-hollywood-produktioihin. Äänikin oli ihan kelvollinen.

Minulla on vähän väliä kuvitusta tämän blogin koristeena. Viehätyn itse blogeista, joissa on kuvia. Kuva herättää mielikuvia ja tunteita. Kuva inspiroi. Kuva on tarkkaavaisuuden tarttumakohta. Kuva tukee muistia. Ja erityisen miellyttävää on omien kuvien luominen. Oli taso mitä vain. Olen katsellut hienoja luontokuvia ja ymmärrän, että olen hupaisa näppäri ammattilaisten rinnalla. Silti tunnen lapsellista iloa tässäkin blogissa näytillä olevista kauden seurantakuvista (kuten nyt summer07) ja Flickr-kuvastostani. Kuvaan kasvimaailmaa kotipihaltani ystäväni pihalle (4 km) ja erityisesti ystäväni puutarhaa, jossa kasvaa satoja luonnonkasveja, myös lukuisia harvinaisuuksia (kerään sieltä digitaalista herbaariota, tämän kesän kuvapoiminnat vielä säilömättä - mutta sentään digitalis tallessa).

Juttelen kasvien kanssa. Kameran kanssa elän hetkessä. Kuuntelen. Hetken häivähdys luo erityistä merkitystä kuvaan. Miten vaikeaa on tavoittaa erityinen hetki. Miten suurta kärsivällisyyttä vaaditaan kauniin tavoittamisessa. Viimeksi viivyin ystäväni ihmepuutarhassa kolme tuntia ja otin yli 600 kuvaa. Sain 43 julkaisukelpoista ja niistä ehkä yksi tai kaksi tulevat olemaan minulle vuosien saatossa merkityksellisiä. Tuskin kellekään muulle. Silti ajattelin silläkin kuvausretkellä, miten tärkeää on antaa lapsille kameroita ja julkaisumahdollisuus. On onni kuvata, nähdä, katsoa ja tulla nähdyksi. Se on kosketus kauneuteen ja kauneus virittää hyvää ihmisessä. Est-eettistä.

Vinkkivinkki: Kuvabloggaaminen sopii moneen oppimistehtävään. (viritys voi olla vaikka Fotolog.)