lauantaina, maaliskuuta 21, 2009

Niin siinä sit kävi, että firmasivut vihdoin verkossa

On tullut oltua jo pitkä siivu yrittäjänä. Ensin 87-08 maatalousyrittäjänä, mikä on totta totta, vähän erilaista yrittämistä. Olen nyt kuitenkin diplomilla varustettu euromaaseutuyrittäjä ja kauppakorkean pienyrityskeskuksestakin on pienyrittäjyyden elementum. Tuo viimemmäinen koulutus oli erityisen hyvä, oikeastaan olen toteuttanut sen, mitä silloin 2000 syksyllä siellä suunnittelin.

Palkkatyö on suuri siunaus, siinä kertyy sosiaaliturvaa ja säännöllisiä tuloja. Tykkään työstäni ja teen sitä mielelläni. Mutta kun yrittäminen on verissä, niin on tullut tehtyä vapaa-aikoina kaikenlaista keikkaa, ensin verokortilla, sitten Y-tunnuksella ja viimeiset pari vuotta omassa osakeyhtiössä. Tuli maanviljelijäaikoina totuttua 7-päiväiseen työviikkoon ja 21 päivän vuosilomaan, sitä vasten ei ole rasitukseksi pieni ylimääräinen aktiviteetti. Tosin matkusteluja en tee, kuin ihan ihan harvoin.

Joskus aikoinaan osakeyhtiön perustaminen oli mutkikasta ja alkupääomaakin tarvittiin tolkuton määrä. Nyt on toisin. Kunnan yritysasiamiehen avustuksella laitoin paperit kasaan hetkessä, suurin murhe nimen miettiminen. Ei siitä nyt kovin onnistunut tullut, mutta tunnukseen olen tyytyväinen. Näin jälkikäteen nimittäin laittaisin suomalaisen nimen. Yrittäkääs keksiä firman nimiä.

Hupaisaa, että nettiasioihin erikoistunut yritys ei ole ollut nettinäkyvä, ei omia sivuja. En ole ehtinyt tehdä, eikä mainostamiseen ole ollut tarvetta. Nytkin piti oikeastaan arvioida yo- ja muita kokeita, mutta siirsin sen homman aamuun aamuaivoille. Nyt firmasivuilta uupuu enää kontaktilomake.

[Edit: laitan nyt vielä, että firmasivujen kuvitus on omasta keittiöstä otettu kuva, kai siksi tuo, että siinä on väri, valo, lasi, rytmi, pyöreä ja suora, maisema, ikkunasta katsominen, olen ahkera ikkunasta katselija.]

Ei kommentteja: