lauantaina, kesäkuuta 27, 2009

TweetDeck nyt sit kumminkin

Venäläisen Ville suositteli jo huhtikuulla minulle TweetDeckin käyttöä Twitterin seuraamiseen. Minusta se oli jotenkin liian massiivinen. Kysehän on sentään mikroblogista ja kevyestä 140-merkin viestinnästä.

Joskus pieni kipinä saa tarttumaan toimeen. Sometun Twitter-viestivirrasta silmiini osui Oskari Uotisen kommentti:Viesti sai minut havahtumaan siihen, miten vähän viestien virtaa tulee seurattua ja että siellä todella on myös paljon seuraamisen arvoista. Näin uskon vakaasti, koska olen jo talvesta lähtien tweettaillut mielestäni merkityksellisiä asioita Sometun Twitteriin.

TweetDeck ei varmasti ole mikroviestivirtojen viimeinen sana (näihin saakka olen iloinnut eniten FriendFeedin päivittäiskoosteesta). Tuija varoitteli, että TD saattaa hidastaa konetta (en ole onneksi ainakaan Macilla havainnut, mutta tarkkailla kannattaa). Hyvä juttu on, että TD nappaa näkymään myös Facebookin statuspäivitykset.

Viimeksi mainitusta hyvä esimerkki: Olen koko kesäkuun puuhannut kesätyömaisemissa ja aikalailla kehnojen yhteyksien varassa. Nopsaan kurkistin muutama päivä sitten M-baarin mainioissa verkkotilassa sosiaalisen verkon päällimmäisiä. Havaitsin Reetan avunhuudon Facebookissa: lomakuvat tuli tärveltyä muistikortilta, kun käsi kävi ajatusta nopeammin. Tiesin avun vaivaan, laitoin viestin ja jes jes jes, Reetta oli saanut lomakuvansa palautettua vinkkamallani PC Inspector File Recovery -ohjelmalla.

Edit 28.6.09: Mashable on koonnut selkoiselta näyttävän Twitter Guide Book -sivuston.

3 kommenttia:

Ville Venäläinen kirjoitti...

Nyt onkin hyvä aika ottaa TweedDeck käyttöön, kun siinä on tuki useammalla tilille. Omalle tilille ja esim. Sometun tilille voi tweetata samalla kertaa. Tai vaikkapa facebookiin, mistä on ainakin mulle muodostunut paikka sellaiselle irtoläpän heitolle.

Mobiilikäytössä suosittelen kaikille tanskalaisten Gravity -softaa, joka on uskomattoman käyttäjäystävällinen ja tukee myös useita tilejä. Gravityn saa koekäyttöön 30-päiväksi, mutta maksullisen version 7 euron hintalappukaan ei päätä huimaa. Minulla on itselläni Nokian e71 en tiedä miten hyvä tuki heillä on muihin puhelimiin. Gravity löytyy täältä

Sanna Brauer kirjoitti...

Heh! Juuri olen itsekin ihastunut tohon TD:n - ja koska minäkin olen mökkiyhteyksillä ja kesäkomennuksella, on readerin lukeminen ollut vähän niin ja näin. Siksi ihastuttaakin tämä samanaikainen herääminen :)

Twitter on ollut tähän asti tylsähkö käyttää, ja vain taas yksi paikka missä hypätä, mutta TD avaa sitä just sopivasti, sillä mulle tuo FB kombinaatio toimii erinomaisesti... Tosin Deli on edelleen mun lempparini - Hillota kun tykkään! :)

Sanna Brauer kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.