keskiviikkona, tammikuuta 16, 2013

Materiaalejani ette saa!

Linda Saukko-Rauta kiteytti oivaltavasti rintamalinjoja.
Leimahtipa netissä keskustelunloiske avoimista oppisisällöistä. Taidan olla osasyyllinen, vaikka en ymmärrä, miksi. Varoitan heti kärkeen: en vastusta suljettuja sähköisiä oppimisympäristöjä, en manifestoi sen puolesta, että kaikkien opettajien pitää jakaa aineistojaan, en usko mustavalkoisiin asetelmiin. Itse jaan avoimesti, koska koen sen globaalieettisenä velvoitteena: ihmiskunta on suurten ongelmien keskellä ja niitä voimme ratkoa vain yhdistämällä osaamistamme ja toimintaamme.

Juttu leimahti näin:

1. EKO-blogi julkaisi 14.1. aamulla vierasbloggaukseni, jonka sain vapaasti muotoilla ja valitsin aiheen, joka on itselleni ollut läheinen etäopettajana jo vuodesta -02, ja etäopiskelijana edelliseltä vuosituhannelta, elikäs avoimet oppisisällöt. Bloggausta on luettu kahdessa päivässä aihepiirin huomioiden huimat 2 347 kertaa ja FB-peukutettu 104 kertaa.

2. Eräs opetusalan kehittäjäihminen jakoi omalla FB-seinällään myönteisesti kommentoiden linkin kyseiseen bloggaukseen.

3. Hänen FB-kaverinsa suivaantui maanantai-iltana kohtuullisen reippaasti jostain bloggaukseeni liittyen (ilmeisesti otsikosta, kommenteista päätellen ei ollut lukenut juttua). Hän käytti kommenteissaan poikkeuksellisen värikkäitä ilmauksia. Kertoi olevansa OAJ-aktiivi, pitkän linjan opettaja.

4. Vesa Linja-aho bloggasi asiasta tiistain puolella. Kommentointi kävi kuumana.

5. Asia herätti printtimedian. Hesari soitti Vesa Linja-aholle ja haastatteli häntä, kysyi jatkohaastateltavia, Vesa antoi nimeni. Hesari soitti minulle. Satuin olemaan pääkaupungissa, seurauksena haastattelu.

En mitenkään yllättynyt tästä kuohahduksesta. Olen saanut tuntumaa varsinkin OAJ:n suunnalta kiivaaseen vihamieliseen lähestymiseen, kun kyse on taikasanoista tieto- ja viestintätekniikka, internet, etäopetus ja verkkokurssi. Olen saanut järjestön edustajalta huutoraivarit korviini asiasta jo vuonna 2005.

Kysyin itse opettajana jatkuvasti: ketä varten koulu on, miksi teen tätä työtä. Ei mitään epäselvää: koulu on oppijaa varten, opettaja tekee työtä oppimisen edistämiseksi, oppijoiden tulevaisuuden eteen. Olen saanut omilta opettajiltani evästä elämään. Saman mission koin arvokkaaksi itse opettajana.

Nyt leimahtanut keskustelu ajautui ikävästi palkkauskysymyksiin. En itse millään kyennyt ymmärtämään argumenttia, jonka mukaan jakaessaan avoimesti opettaja varastaa leivän kollegan suusta, koska työnantaja vetää johtopäätöksen, ettei nettisisältöjen tuottamisesta tarvitse maksaa erikseen eli kaikilta palkkaa pois siltä osin. Ikään kuin kovinkin yleisesti opettajille maksettaisiin lisäliksaa nettisisältöjen tuottamisesta (mikä ei ole totta). Kommentoinnissa vedottiin myös tekijänoikeuksiin siihen malliin, että lämpimästi suosittelen maan huippuasiantuntijoiden, Tarmo Toikkasen ja Ville Oksasen avoimia nettisisältöjä ja maksullista kirjaa Opettajan tekijänoikeusopas (heidän blogissaan kommentoitiin tätä asiaa ja Ville Oksanen vielä erikseen Tietokone-lehden blogissa).

Erilliskorvausten paikka on hyvin perusteltua pioneerityössä, uuden tekemisessä. Kun oppi karttuu ja rutiinit kertyvät, lisätyötä ei enää ole vaan teknologian sulautuminen opetukseen ja oppimiseen vähentää opettajan työtä. Tätä makeutta eivät kriitikot ole selvästikään päässeet maistamaan. Erääseen haastatteluun vastasin jo 5 vuotta sitten, että minulle pitäisi maksaa, että en käytä nettiä ja verkkopalveluita opetustyöni apuna.

Omat argumenttini avointen oppisisältöjen puolesta perustuvat vuosikymmenen kokemukseen paitsi oppisisältöjen jakajana myös etäopettajana, verkkokurssien laatijana ja opettajana, oppisisältöjen tuottajana kustantajille:
  • oppisisällöt ovat opetuksen oheistuote (kun verkkotyökalut tulevat tutuiksi, verkkosisältöjen tuottaminen ei aiheuta lisätyötä verrattuna muihin tapoihin valmistella ja toteuttaa opetusta, tein tästä kenttäkokeen vuonna 2007)
  • sisällöt paranevat dialogin ja vertaistuotannon prosessin kautta, avoin jakaminen johdattaa opettajan oppimaan uutta ja kehittymään ammatissaan
  • sisällöt sinällään eivät johda oppimiseen tai opettajan korvaamiseen, jos näin olisi, kirjastolaitos olisi jo aikaa sitten tehnyt opettajat tarpeettomiksi
  • on ihan oma juttunsa suunnitella ja laatia verkkokurssi (sekä vetää kyseinen kurssi), sellaisille työlle on kysyntää, eikä avoin oppisisältöjen jakaminen mitenkään eliminoi tai korvaa verkkokurssin tuottajien työtä, päin vastoin, mitä enemmän netissä on informaation sälää, sitä enemmän kaivataan ammattilaista auttamaan viidakossa ja mitä enemmän kysyntää joustaville opiskelumuodoille on, sitä enemmän töitä taitaville verkko-opettajille.
Eri ammattialoilla kuljetaan kipupisteiden kautta uusiin kehitysvaiheisiin. Opetusalalla on ollut mahdollista kieltäytyä sähköpostin käytöstä vielä viisi vuotta sitten, kuten itse äitinä sain kokea.

Kyse ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi kenenkään yksittäisen opettajan tekemisistä tai tekemättä jättämisistä vaan kokonaisuudesta, sen johtamisesta, rakenteista. Vanha toimintakulttuuri on ollut vankka. Sillä on ollut ja on edelleen vahvuuksia. Nyt olisi pystyttävä tunnistamaan tosiasiat ja suunnistamaan tulevaisuuteen yhdessä. Tunteenpurkauksille on oma sijansa, mutta niiden pohjalle ei voi laatia suuntaa tulevaan. Kyse on kuitenkin lapsistamme ja nuoristamme, heidän tulevaisuudestaan.

Meillä on loistava oppimisilmasto, vauvasta vaariin. Näillä leveysasteilla ei ole pärjännyt ilman hinkua uuden oppimiselle. Sitä kipinää toivon kaikille, erityisesti tässä taloustaantumaa uhkuvassa ajassa! Työn iloa soisin kaikille opettajille. Hieno ammatti. Arvokasta työtä.

EDIT:
PS. Keväällä -08 YLE tuotti sarjan opetuksen ja oppimisen uusista tuulista. Olin mukana sosiaalisen median osiossa, josta tuo otsikon teesi. Ohjelma löytyy edelleen Opettaja.tv:stä.

HS 16.1.13, juttu Tuomas Peltomäki ja Jorma Salovaara, kuva Fanni Oksanen.

8 kommenttia:

Matti kirjoitti...

Kiitos asian kiteyttämisestä, mistä kaikki lähti alkunsa. Eilinen päivä menikin aika mukavasti keskustelua seuraten.

LaruX kirjoitti...

Tiede on jo aikojen alusta edennyt vain ja ainoastaan vuoropuhelun kautta. "materiaalit" on jaettu tiedeyhteisön kesken ja entisen pohjalle on kehitelty aina uutta.

Jakamisessa mielestäni keskeisintä on se, että osataan viittauskäytännöt, että jaettua ei vain oteta omiin nimiin..

Timo Kiravuo kirjoitti...

Olen jakanut työtäni sähköisesti korvauksetta 80-luvulta alkaen ja totuus on se, että suuri osa tekemistäni asioista on sellaisia, että ei niistä olisi kukaan oikeasti maksanut.

Kirjoitin erään ensimmäisistä suomenkielisistä netiketeistä. Olisin ehkä voinut myydä sitä painettuna juuri ja juuri painokulut ylittävään hintaan, jakamalla ilmaiseksi sain mainetta, kunniaa ja työtarjouksia. Siitä sitten alkoi polku, joka johti mm. yliopisto-opettajaksi. Nyt olen väitöskirjan tekijänä Aallossa ja palaan opettamaan kun saan lapun valmiiksi. Koen saaneeni palkkioni, vaikkakaan en suoraan rahassa.

Olennainen kysymys on, että miksi teemme työtä? Perustasolla saadaksemme rahaa, jonka voimme muuttaa asunnoksi ja ruoaksi, mutta enpä ole kuullut kenenkään ryhtyvän opettajaksi tullakseen rikkaaksi. Yhteiskuntamme on Maslowin tarvehierarkiassa sen verran korkealla, että motivaatiot lienevät muualla. Useimmille meistä työssä tärkeintä on sen mielekkyys, palkkaa pitää tulla sen verran että saa fyysiset tarpeet tyydytettyä. Tekemäni työn jakaminen muiden kanssa ja muilta saaminen on paljon hauskempaa kuin istua yksin jonkin tylsän kalvopinkan päällä. Ja tekemällä yhteistyötä laatu paranee. Avoimen materiaalin kautta kukin meistä pystyy tekemään oman hommansa paremmin ja pienemmällä työpanoksella, pihtarit pakottavat kaikki tekemään saman työn moneen kertaan.

kiravuo

Elias Aarnio kirjoitti...

Villen sukunimi on Oksanen, ei Oksala. Hänkin blogasi jo aiheesta: http://blogit.tietokone.fi/lexoksanen/2013/01/16/onko-omien-aineistojen-vapaa-jakaminen-varkautta/

Anne Rongas kirjoitti...

Kiitos Elias, näin se aineiston korjaantuminen avoimessa käy :) Kiitos myös muista kommenteista. Vastavuoroisuus ja reiluus ovat tärkeitä. En aja mitään pakottamisia. Kulttuurimurros on käynnissä. Yhteinen hyvä nousee monissa kommenteissa esille. Se henki, joka syntyy auttamisesta, jakamisesta, yhteistyöstä, luo myös työhyvinvointia, joka välittyy samalla oppijoille. Jakamiseen on hyvät menetelmät, kuten avoimet lisenssit, joka löytyy esimerkiksi tämän blogin kupeesta tai vaikka kuvasta, jonka Lindalta lainasin tähän kirjoitukseen.

Kirsti-täti kirjoitti...

Kun silmäili Linja-ahon ja Ronkaan saamia kommentteja, karvasteli taas tuo OAJ:n asenne opettajuuteen. Kouluilla ja oppilailla saa mennä vaikka miten kehnosti ja se saa heijastua opetustyön reunaehtoihin vaikka miten rankasti, mutta OAJ keskittyy olennaiseen = RAHAAN! ja nimenomaan palkkarahaan. En ihan allekirjoita Linja-ahon ajatusta, että opettajien liksat olisivat hyvät semminkään jos asuu Helsingissä. "Tiedot" yliopistojen palkoista taas eivät pidä paikkaansa, mutta jos ajattelee, että vuorotyötä tekevä sairaanhoitaja ym. saa aina alle 3000, niin ei ne nyt niin hirmu huonojakaan ole.
Kuitenkin koko keskustelu heijastelee sitä kuvitelmaa, että rahalla ja tavaralla on taivaallinen voima. Se korvaa superstressaavat työolot; lisäkorvausten puute on syy kieltäytyä kehittämästä työtään yhteistyössä kollegojen ja oppilaitten kanssa. Tosi surkeaa ajattelua.

Anonyymi kirjoitti...

"En ihan allekirjoita Linja-ahon ajatusta, että opettajien liksat olisivat hyvät semminkään jos asuu Helsingissä. "Tiedot" yliopistojen palkoista taas eivät pidä paikkaansa, mutta jos ajattelee, että vuorotyötä tekevä sairaanhoitaja ym. saa aina alle 3000, niin ei ne nyt niin hirmu huonojakaan ole."

Kyllä ne pitävät. Linja-aho totesi kirjoituksessaan, että tohtoriksi väitelleet opettajat tienaavat yliopistoissa hyvin.

Sen sijaan maisteriksi valmistunut tutkija, joka myös opettaa (tai maisteriksi valmistunut assistentti), saa vain 2000-3500 euroa kuussa, riippuen julkaisumääristä ja jatko-opintojen etenemisestä, esimiehen näkemyksistä yms. Tuosta syystä johtuen yliopistossa opettavan kannattaa äkkiä valmistua edes lisensiaatiksi. Yliopistoissa kun palkka riippuu niin paljon tutkinnoista. Jo lisurin paperit tietävät yleensä aika monen palkkaluokan palkankorotusta, tohtorin paperit toki vielä parempaa.

Tosin yliopistomaailmassa vain osa tuloista tulee monelle puhtaana yliopiston palkkana. Yliopistossa töissä olevan nimittäin on mahdollista tehdä myös sivutyötä, jonka tekemisessä voi hyödyntää sitä että on omalla alallaan kansallisella huipulla tietotaidossa. Luennoida erilaisissa täydennyskoulutuksissa omana itsenään, yrityskoulutuksissa, toimia oman erikoisalansa konsulttina jollekin firmalle yms., jotka ovat oman työn lisäksi tehtäviä asioita, ja siis erikseen korvattavia. Ja joissa tilaajat yleensä haluavat nimenomaan yliopiston työntekijän tekemään jotain, ja joissa korvaustaso on yleensä moninkertainen yliopiston tuntipalkkoihin nähden.

Veijo Reponen kirjoitti...

Olen toiminut koulunjohtajana..
Ideologiani on afterdawn-sivustoilla, että jaamme tietoa vapaasti, sillä joku tietää asioista aina paremmin kuin sinä itse. Samoin jaamme tuttujen kanssa tietoa. Olisiko filosofiassani myös sitä perinnetietoa mitä olen saanut vanhoilta elämää nähneiltä. Soveltaen sitä nykypäivään.
Vanha sanontani on " Ei täältä tukkikasan kanssa ole vielä päässyt taivaaseen".

Eikä kukaan puhu mistään korvauksista näissä tiedonjakamisjutuissa.