keskiviikkona, toukokuuta 07, 2014

Lukion OPS-uudistus... ihan menee fantasian puolelle

Nyt tuntuu siltä, että pitää välttää puhumista. Ainakaan ei saa lausua sanoja lukio, sivistys ja ilmiöoppiminen kuin ehkä nurkan takana netin ulottumattomissa.

Suomalaisen lukion uudistaminen etenee outoon malliin. Perusasteen opetussuunnitelmauudistusta on avattu kaikelle kansalle useampaan kertaan ja netitse. Nyt se on auki viimeistä kertaa. Sinne vaan, kuka vain suoraan vaikuttamaan 15.5.2014 saakka. Vaan entäs lukio? Salamyhkäisesti pullahti viime vuonna kolme mallia, joista sai sitten valita ja vähän kommentoida, asianosaiset. EIKUN EDIT:... ei sentään salamyhkäisesti pullahtanut, näin lyhyt on ihmisen pieni muisti, onneksi kollektiivinen muisti toimii, kun oman hölmöytensä paljastaa eli alku meni hyvin lukiossa, lupaavan hyvin. Eli peruskoulun tuntijako työstettiin virkamiesvoimin ja jätettiin helmikuussa 2012, asetus säädettiin kesällä 2012 ja tämän jälkeen OPH pääsi avaamaan kiittelemäni julkisen keskustelun. Lukion valmistelussa oli laaja edustus: OAJ, rehtoreita, lukiolaisia, ammattiin opiskelevia, opinto-ohjaajia ja tutkijoita. Tämä loppuosa menee pipariksi, jos aikataulusta pidetään kiinni. Tavoite saada uudet OPS:it käyttöön 2016 tarkoittaa, että rinnalla kulkee yhtä aikaa ja eri tahtiin lukioverkkouudistus, järjestämislupien hakeminen ja siinäpä sitten ei tiedetä tällä aikataululla koulukohtaisia opetussuunnitelmia värkätessä, onko omaa koulua kohta olemassa. Varsinkaan perusopetuksen kaltaiseen avoimeen kuulemiseen ei jää aikaa.

Näemmä opettajien ammattijärjestökään ei ole enää asianosainen.

Toisen asteen kehittäminen tuntuu poukkoilulle ja haiskahtaa kabinettipolitiikalle, joka siis tappaa demokratian arvoisat ministerit, kansanedustajat ja muu kabinettijoukko. Hyi! Poliittisena manooverinä päätettiin jatkaa oppivelvollisuusikää, jotta tehtäisiin hyvää nuorisolle (tilastot kauniimmiksi tai jotain). Miten nuoren syrjäytymistä estää se, jos koulu ei ole maittanut vuosikausiin ja sitten sitä saa vielä vuoden jatkaa. Samaan aikaan ryhmäkokoja kasvatetaan, kouluavustajia ja eritysopetusta vähennetään, siellä täällä pakkolomautetaan opettajia. Jossain vaiheessa väläyteltiin sitä, että valtio hankkii oppikirjat kaikille toisen asteen ensimmäisen vuosikurssin nuorille. Aikatauluista ja toteutusmalleista liikkuu huhuja. Avoin hallinto ei kuulu tähän. Eihän tyhmille tarvi kertoa kuin päätökset. Ihan tulee mieleen hölmöläisen peitto. Ja kaiken kukkuraksi rahoituslaskelmissa on käytetty jotain rakettitieteellistä matematiikka, ministeriön laskema kustannus oppivelvollisuusiän nostamisesta on 20 miljoonaa ja kuntaliiton laskelma 118 miljoonaa. Lukion rahoitusta leikataan 200 miljoonaa, mikä lähenteli siis muistaakseni kolmannesta nykyrahoituksesta (korjatkaa, en ehdi tarkistaa, kun en muista, mistä tarkistaisin).

Velvoitteet siis kasvavat, rahoitus kutistuu ja vielä samalla lukioverkko laitetaan isolla kädellä uusiksi. Ihan niin kuin tätä hommaa ei nyt johdettaisi yhtään mistään. Ei ole ihme, että lukio-opettajilla hermo kiristyy. Sitten siinä rytäkässä kaikki uudelta haiskahtava pääsee syntipukiksi. Viimeisten viikkojen aikana lähes jokaista lukiomaailmaa koskevaa innostuvaa viestiä lukuisissa Facebookin ryhmissä on kommentoitu negatiiviseen sävyyn.

Suomessa on ollut tyypillistä hakeutua samaa mieltä olevien kanssa olemaan yhdessä samaa mieltä. Verkkokeskustelu vauhdittaa asioiden yksioikoistamista ja yksikertaistamista. Lyhyiden keskusteluviestien tulkinta on ongelmallista (kuten tähän aluksia referoimani viestin oma väärinymmärrykseni omakohtaisesti muistutti). Keskusteluissa on ollut havaittavissa kärjistymistä. Innostuneita toppuutellaan:  tuossa on taas joku yhden totuuden fakki-idiootti tai lapsellinen fantasia. Tietokoneiden tilalle kaivataan kynää ja paperia. Opettajajohtoisen opetuksen puolustuspuheita pidetään.
Klikkaa kuvaa, saat suuremmaksi.

Keskustelu on saanut jo vahvoja värejä, emootiot tunkevat kielenkäyttöön, asetelmaan rakennetaan rintamalinjoja, polarisoidaan, syytellään, ammutaan ideoita alas ilman vaihtoehtojen tarjoamista eli tyyli on kuten riitelevillä sisaruksilla. Uusi (uudelta näyttävä) niputetaan herkästi vastustettavaksi uhkaksi ilman tutustumista.

Nyt on ihan iso johtamisen ongelma. Muutokselle ei ole rakennettu aikaa. Ihmisiä ei ole kuunneltu. Hallinto kävelee alamaistensa yli. Minusta tämä lukion OPS-uudistus näyttää etenevän niin törkeän huonosti, että ei voisi kuvitella elettävän 2010-luvun Suomessa.

Siinä pesuveden kanssa on nyt sitten ahdistuksen syntipukiksi manattu monissa yhteyksissä hallituksen ehdotuksiin sisältyvää valinnaisuutta edustavia teemaopintoja ja niiden taustalla olevaa ilmiöpohjaisen oppimisen tulokulmaa. Kannattaa lukea Ilmiöoppaastaa Hannu Linturin artikkeli Ilmiöpuusta ja sen juurista (sivut 11-27). Kyse on opetuksen toteuttamistavasta, jota on ympäri Suomea tehty pitkään ja juuret ulottuvat yli 100 vuoden taa. Ja KYSE EI OLE opetustavasta, jolla korvattaisiin aineenopetus. Kynille ja papereille on aina käyttöä, paperikirjoille samoin, kuten myös hyville luennoille. Nyt ei olla oltu kaatamassa vanhaa ja jyräämässä sitä, vaan rikastamassa, tuomassa rinnalle. Maailma ei ole joko-tai, se on sekä-että.

Miten tuo Arimäki-Sallisen muutosaalto onkaan noussut mieleen viime viikkojen keskustelun kanssa. Keskustepuheenvuorot menevät toistensa ohi. Ihmiset eivät jaksa kuunnella toisiaan. Missä on dialogi?


3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hei Anne, kirjoitin myös muutaman ajatuksen siitä, miksi ilmiöoppiminen voisi olla hyvä asia.
http://www.esitys091113.verkkopolku.com/?MiksiIlmiolahtoinenOppiminenVoisiOllaHyvaAsiaOpetuksessa%3F

Eliaksen blogi kirjoitti...

Näen ilmiössä kaksi sosiaalista ilmiötä:

1) Suomi todella on sarvikuonojen maa, jossa on yksi totuus kerrallaan. Ongelma vain on se, että hymistelijöiden kerhoon kuulumiseen riittää oikeiden termien toisteleminen ilman ymmärrystä. Tämän kollektiivinen hyväksyminen tai väisteleminen johtaa tilanteeseen, jossa substanssidiskurssi on aliarvostettua.

2) "Tiedon lajit" ovat heikoimmasta vahvimpaan mutu- eli musta tuntuu-tieto, putu-/vatu-tieto (puolisosta/vaimosta tuntuu) ja varmimpana vitu- eli virkamiehestä tuntuu -tieto. Vitu-tieto voi osoittautua vääräksi ainoastaan jos virkamies itse alkaa epäillä tiedon oikeellisuutta. Silloin virhe korjataan kiskaisemalla käsijarrukahvasta, menemällä nurkan taakse piiloon ja asiatasolla virhe "korjataan" aloittamalla uusi diskurssi ja unohtamalla vanha.

Kärjistys, totta kai kuten minulle ominaista. Vaan kuulostaakos tutulta?

Anne Rongas kirjoitti...

Harri: ihan samaa mieltä, että kevyet rinnastukset ryhmätöihin yleensä eivät toimi. Keskusteluissa on vedottu siihen, että opiskelijat eivät koe oppivansa ryhmätöissä ja että niihin menee hirveästi aikaa. Eipä silloin tosiaan kannata tehdä ryhmätöitä. Ilmiöoppimisen rinnastaminen ryhmätöihin ontuu. Samalla kuulutetaan syvällistä oppimista, mutta ei perehdytä siihen mitä kommentoidaan. Hmm... :)

Elias: Jepjep :D