maanantaina, tammikuuta 08, 2024

Selaimesta toiseen – Chromen huonontumisesta

Uuden työvuoden käynnistyessä viime viikon tiistaina vaihdoimme työkavereiden kesken selainkokemuksia. Kimmokkeena oli WebOpettaja Esa Riutan tietoisku Chrome-selaimen huonontuvasta tietosuojasta. Hän kertoi, ettei Chrome enää jatkossa tue mainosblokkereita. Olen käyttänyt mainokset estävää AddBlockia toistakymmentä vuotta. Selainkokemus on ollut rauhallinen. En halua työmaalleni kaiken maailman vilkkuvaloja ja kyltinheiluttelijoita. Chromen suojaus ilmeisesti muutenkin heikko.

Esa Riutta suositteli: "Firefox, Edge, Safari tai vaikka Vivaldi ovat kaikki parempia vaihtoehtoja." 

Ryhdyin muuttopuuhiin. Yhden Esan mainitsemista selaimista olen pyhittänyt henkilökohtaisten asioiden hoitamiseen (pankki, vakuutus yms.). Toiselle avautuvat töihin liittyvät oikuttelevat Microsoftin palvelut. Meillä töissä on käytössä Googlen Workspace, joka toimii helposti millä tahansa selaimella, mutta kaupungin tasolla ovat käytössä Microsoftin palvelut, ja niiden kanssa on ollut vuosikausia ongelmia. Itselläni on seitsemän eri Microsoft 365 -käyttäjätunnusta. Kun Googlen palvelussa voi seikkailla sujuvasti sekä privaattipuolen että organisaatiopuolen tunnusten välillä, Microsoftilla sama ei todellakaan onnistu. Järkevin vaihtoehto on käyttää eri tilejä eri selaimilla, ja tähän selkiyttämiseen kuluu siis monta selainta. 

WebOpettajan selainehdotuksista Vivaldi oli uusi tuttavuus. Päätin kokeilla. Pienen firman tuote. Yksityisyys valttina. Rahoitusta tulee hakukonevalinnan kautta (Bing-oletus). Vaihdoin oletukseksi Googlen, koska Chromen ongelmista huolimatta Googlen hakukone on kätevä ja hyvä. Vaikka vasta kokeilen, laitoin Vivaldille pienen lahjoituksen, koska vaihdoin pois heidän rahoituslähteestään.

Siirtymä Chromesta Vivaldiin on erittäin helppo ja sujuva. Kirjanmerkit ynnä muuta siirtyivät vanhasta uuteen. Ja pyhä jysäys: tässä selaimessa on syötteenlukija! Sitten Google Readerin ei ole kunnollista sellaista ole ollut saatavilla, vaikka onkin tullut kokeiltua monelaisia. Syötteenlukija saattaa olla 2020-luvun Jonneille hepreaa: Atom, Feed, RSS! Ensimmäisenä lähti Matleenan blogin syöte seurantaan (Blogger-blogista löytää Atom-linkin rullaamalla alas, ellei syötettä ole sivupalkissa tarjolla). Vivaldi avaa syötesivun myös kauniisti luettavassa muodossa ja sivun alkuun tulee seuraamispainike (alla kuvassa Matleenan blogin syötesivu).

Vivaldi-selain näyttää syötteen lukukelpoisena ja antaa tilauspainikkeen.

Viikon käyttökokemus Vivaldista on häiriötön. Kaikki toimii. Selain ei kaatuile eikä huudata konetta.

Olen pitkään käyttänyt mobiililaitteilla eri selainta kuin tietokoneella. En kaipaa synkronointia. Pitkään kännykällä ensisijaisena oli Brave, mutta se meni jotenkin hajalle. Puhelimella ensisijainen on eri kuin tabletilla. Nettijälkien vuoksi tämä sekakäyttö. Samasta syystä poistin Facebookin mobiililaitteiltani kolme vuotta takaperin. Siitä seurasi yli vuoden mittainen FB-oikkuilu eli tietokoneen selaimella kotinäkymän syöte näytti sekalaisia vanhoja viestejä. Ihan kuin Facebookin algoritmi olisi loukkaantunut. Instagramin vuoksi Facebook-kytkentä kumminkin syntyy, mutta koska en näe Facebookin käyttöliittymässä mainoksia, en koe haittaa. En käytä Facebookia kuin yhdellä tietokoneen selaimella, enkä tietenkään sillä, jolla hoidan pankki- ja muita yksityisasioitani. TikTokia en käytä lainkaan, vaikka mediakasvatuksen nimissä ehkä olisi hyväksi.

Tässä on siis selainviisautta meidän työporukoilta ja luotettavilta nettiviisailta: "Ei kaikkia munia samaan koriin." Asioiden lokerointi ei ole sen kummempaa, kuin reaalimaailmassa. Pankkitiskillä en hoida uintiharrastuksiani, enkä apteekissa kirjastolainojani.

EDIT lisää suositeltuja selaimia:




maanantaina, tammikuuta 01, 2024

Harppaus tulevaisuuksiin

Vuodenvaihde on hyvä hetki katsoa menneeseen ja tulevaan. Tämä blogi sai alkunsa siitä murroksesta, jota web 2.0, sittemmin sosiaaliseksi mediaksi ja someksi nimetty, toi luokkahuoneeseen sekä etä- ja verkko-opetukseen. Nyt elämme uutta ja varmasti vielä suurempaa murrosten aikaa lukioissa ja koulumaailmassa kaiken kaikkiaan.

Openblogin kautta juttelua en ole ennättänyt harrastaa, vaikka mieli on tehnyt ja blogin konehuoneessa on monia luonnoksia. Elämän ruuhkavuodet pyörittivät meikää kuuskymppistä. Yhtä aikaa perhepiirissä monenlaista läheispuuhaa. Mummouden astekin on ennättänyt pykälään viisi. 

Koronavuonna 2020 aktivoin passiivirekisterissä olleen opinto-oikeuden, toisen niistä. Työn ohessa päivitin koko liudan akateemisia tietoja. Erityisesti tähtäimessä pedagoginen kestävyysosaaminen ja tulevaisuustoimijuus. Vuoden 2022 lopulla kuva täydentyi generatiivisen tekoälyn vaikutuksilla. Nämä kaikki ovat meillä töissä olleet isoja muuveja ja töitä on tehty perustusten kanssa urakalla. 

Toissa vuonna toukokuussa summasin kestävän tulevaisuuden työtiimimme 20-luvun matkaa ja peilasin sitä 4S-motivaatiomalliin (Salmela-Aro & Nurmi, 2017): suuntaaminen, suunnistaminen, sosiaalinen säätely ja sopeutuminen. Puhumme töistämme me-muodossa. Se on tärkeä työhyvinvoinnin indikaattori. 

Tärkeitä suuntimia töissä meille ja opinnoissa itselleni ovat viime vuosina olleet kestävä tulevaisuus, ekososiaalinen sivistys, tulevaisuusohjaus, pedagoginen Delfoi, jaettu pedagoginen johtajuus, radikaali aikuiskasvatus, tekoälykukutaito, kriittinen ajattelu, ajattelun taidot, yhteishyvä, meisyys ja ihmisiksi oleminen – ja näitä monin tavoin upeasti summaava planetaarinen sosiaalipedagogiikka.

Sosiaalinen media sisälsi alkuvuosinaan paljon yhteishyvää. Oli hienoa elää se aika. Sometu-vuodet olivat toivoa ja toimintaa, kuten omalla elämänpolullani maanviljelijänä EU-murrosvuosien ruohonjuuriaktivismimme Alkuvoima-ryhmän kanssa. 

Näillä vuosilustoilla rauhallisesti katson nyt aallokkoa. Pisa-paniikki viime vuoden lopulla on hyvä esimerkki älyllisestä väsymisestä, ajan katoamisesta kaikenlaiseen ja jaksamattomuudesta ottaa asioista selvää otsikkoa ja pari lausetta syvemmin. Jo 10 vuotta talaperin Pisa näytti, että ongelmia on. Tähän soppaan en muuten halua puuttua, mutta tämä totuus pitäisi kaikkien tunnustaa. Uusin tulos ei tullut puskista. Ja tuloksella on vahva kytkös 2000-luvun perhepolitiikkaan sekä lasten- ja nuorisopsykiatrian leikkauksiin sekä opetussektorin säästöihin.

Pisamestaruuden katoamisessa syyllisyyden ulkoistaminen kännyköille on jännittävä ratkaisu. En toki vähättele tarkkaavaisuuden häiriöiden tuhovoimaa: aikuiset, hoi, kykenemmekö näyttämään esimerkkiä? Paniikkiliikkeenä kuri ja järjestys + paluu kynä ja paperi -aikaan on yhtälailla jännittävä ratkaisu. Millaiset arvot ohjaavat meitä? Millaisia valmiuksia haluamme lapsillemme ja nuorillemme antaa? Mikä on koulutuksen tehtävä? Onkohan ilmassa kaksinaismoralismia ja jopa alistamista (mitä muuta kuri-puhe voi olla)?

Nuoret sukupolvet eivät alistu. Sääli, jos sukupolvien välinen yhteys katkeaa ja kuilu kasvaa. Ehkä 1960-luvun isänmurhat toistuvat, viitteitä on jo ilmassa (nuoret aikuiset löytävät terapiassa syyn ahdistukseensa ylisukupolvisista traumoista ja puhumattomuudesta). Internetin myötä unelmoitu kohtaamisyhteiskunta jäi utooppiseksi haaveeksi. Vaan uusia utopioita kehiin. Elämää eletään eteenpäin.

Meillä töissä (Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavia) käynnistyi 2022 strategiaprosessi, jonka myötä OKKA-säätiön kestävän kehityksen sertifiointi ulottuu koko oppilaitoksemme toimintaan (Otavan Opisto, Nettilukio, Nettiperuskoulu). Visiomme, missiomme ja strategiamme suuntaavat kohti toivottuja tulevaisuuksia. Merkityksellistä työtä. Ja mikä palkitsevinta, kyse ei ole pölyttyvistä kansioista, vaan elävästä aidosta toiminnasta. Sivistys kannatta aina – ja nyt sitä määritellään uudelleen. On kiva olla meillä töissä!

Tällä elämänkokemuksella oudoin 2000-luvun asia on ollut tieteellisen tutkimuksen vähättely – ja se, miten tämä on mennyt läpi mediassa. Kriittinen ajattelu, medialukutaito ja ylipäätään itsenäinen omilla aivoilla ajattelun taito – kas siinä työmaata. Leipä ja sirkushuvi sumuttavat yhä vain. Herätys ihmiset!

Miun mainiot paraat työkamut. Täs kotpihalla. Kiitollisna. Alkuvoimaa ja tulevaisuutta.

Lauri Ylä-Jussila, miä, puun takaa Kari A. Hintikka originaali Alkuvoima-T-paidassaan, Jukka Tikkanen, etualalta vierelläni Jenni Linturi ja Tuija Salminen. Kuvassa mukana myös toukokuun aurinko. Kuvaushetki 24.5.2022.








sunnuntaina, marraskuuta 22, 2020

Luokiopaineita

PS5-opetuskeskustelua liitutaulullani 7.5.2007
Kuluneen syksyn aikana olen kovasti intoillut yhden kirjan äärellä. Se kirja on Tiina-Maria Päivänsalon kirjoittama Oppimiskoodi (PS-kustannus). Kirjoittaja on psykologi ja lukio-opettaja, jonka blogeja Ajattelen, siis opin ja Oppimisen taidot olen seurannut. Oppimiskoodi on syntynyt aidoissa tilanteissa lukiolaisten kanssa, mikä myös näkyy ja kuuluu kirjasta. Kirja tähtää opiskelutaitojen oppimiseen, sillä oppiminen on taitolaji. 

Vaikka jokainen lapsi oppii varhaiset vuodet luontojaan, on tavoitteellinen opiskelu vaativaa eikä suju syntymälahjana. Taitavasta ja tuloksellisesta opiskelusta on olemassa paljon vääriä käsityksiä. Moni opiskelija tekee hullun lailla töitä, mutta suuntaa energiansa vääriin asioihin. Aika moni myös välttelee töihin tarttumista ja sitten viime tipassa joten kuten selviytyy, vaikka samalla energialla oikein rytmittäen olisi voinut päästä kaikin puolin parempaan lopputulokseen.

Viime perjantaina PS-kustannus lähetti ennakkotietoa toisesta lukio-opiskelua käsittelevästä kirjasta: Lukiolaisen selviytymisopas. Kirjan on kirjoittanut aivotutkija, kasvatustieteen professori Minna Huotilainen yhdessä kahden opiskelijan, Taimi Huotilaisen ja Helmi Uusitalon, kanssa. 

Vinkkasin näistä molemmista kirjoista Facebook-ryhmässä Tulevaisuuden lukio #uusilukio. Viime vuosina lukiossa on muuttunut suunilleen kaikki. Ei ihme, että eri puolilta kuuluu huokauksia, että pysäyttäkää lukiomuutokset vuodeksi. Tunne on sellainen, että sunnuntaihölkkääjän kunnolla pitäisi kipittää maailmanmestaruusmaratonilla. Maali näyttää siirtyvän aina vain kauemmas.

Keskustelu nosti elävänä mieleeni hetken Kotkan Lyseon lukion kauniin portaikon luona. Opiskelija pysähtyi nojaamaan porraskaiteeseen ja huokasi: "On niin kiire, ettei ehdi oppia." Siihen kiteytyy aika paljon tänä päivänäkin vaivaavasta lukiopaineesta, vaikka tuo tilanne tapahtui jo 16 vuotta takaperin.

Taitaa olla niin, että jo pelkkä kirjan nimi, Lukiolaisen selviytymisopas, herättää helpotuksen huokauksia. Vinkkini keräsi hetkessä kymmenittäin peukutuksia. Myös keskustelunpoikasta virisi. Konkariopettaja kaipasi lukiokapinaa. Itse tuumailin tilannetta keskusteluketjussa mm. tähän tapaan:

Uudistusten myötä lukiossa on varmasti aina pyritty tekemään hyvää. Uutta on tullut paljon, monesta vanhasta on ollut vaikeaa luopua. Myös maailma ympärillä on muuttunut todella paljon. Systeeminen ajattelu on ihmiselle vaikeaa. Systeemisiin ongelmiin ei voi löytää yhtä yksittäistä syntipukkia. Vikaa ja hyvää on monessa kohdassa.

Itse kirjoitin 81 ja palasin lukiomaailmaan 01. Vuosituhannen alussa 80-luvun laman lapset pingottivat eteenpäin pääsyä. Kurssimuotoinen lukio ei tukenut yhteisöllisyyttä, keskisuuressa lukiossa abit saattoivat vielä viimeisenä vuonna tutustua toinen toisiinsa. Lukiosta oli kadonnut politiikka, maailman muuttaminen, kapina, yhden asian liikkeet. Vaan niin oli muukin yhteiskunta muuttunut. Ei ole ihan oikein, että opettaja kaipaa takaisin oman aikansa lukiota kultaisena "oikeana" toteutusmuotona.

Lukion uudistaminen on paradoksi. Jokaisessa lukion opetussuunnitelman uudistuskierroksessa on törmätty ristiriitaiseen tilanteeseen. Jokainen oppiaine haluaa säilyttää paikkansa ja merkityksensä. Uusia halutaan lisätä. Kyse on opettajien työpaikoista, pätevyyksistä, toimeentulosta. Tämä neuvottelu käydään eri maailmassa kuin opiskelun arki kompromissien jälkeen. Moni lukio-opettaja on hämmästynyt arjen painoa, kun oma jälkikasvu on kulkenut läpi lukion.

Yleissivistävä ja monipuolinen lukio on arvokas. Monipuolisuus on hyvä pohja. Olisi kuitenkin hyvä, että 16-vuotiaana tehdyt valinnat eivät sulkisi reittejä eteenpäin. Tulevaisuuden ammateista emme tiedä. Tärkeintä on säilyttää henkinen voima, itsearvostus, oppimiskyky ja kyky tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Toiveikas ja energinen ihminen kyllä oppii lisää, kun tarvitaan. Kaikkea tärkeäksi ajateltua ei tarvitse survoa lukioon. Jostain voi luopua, että ehtii oppia kunnolla ja rakentaa hyvät pohjat.

sunnuntaina, lokakuuta 11, 2020

Lukemalla oppii – niin uusilla kuin vanhoilla konsteilla

Lenkillä kuuntelu on kivaa. Omakuva 2013.
Kaikki kotonani käyneet tietävät, että minulla on muutama kirja. Jokaisessa huoneessa on teemakirjahylly, parhaassa kolme. Olen myös ahkera kirjaston käyttäjä. En juuri osta romaaneja, paitsi erittäin rakkaita, ihania, sellaisia, joita voi lukea monet kerrat. Ja nykyään tulee ajeteltua myös kirjailijoiden tienestejä – asia, johon Antti Holma sysäsi ajatukset taannoin.

Silmillä paperilta lukeminen ei mitenkään ole minulle ainut oikea lukemisen tapa. Siirryin sähköiseen ja audiolukemiseen heti, kun siitä tuli kätevää ja teknisesti mahdollista. Olen käyttänyt apunani robottilukijaa kuusi vuotta (tässä blogissa 9.11.2014: Korvilla lukeminen vapauttaa jalat, kädet ja silmät). Tein pari vuotta sitten pienen demovideon, kuinka homma toimii. Käytän maksullista Voice Dream -sovellusta. 

Lähes kaikkien älylaitteiden käyttöjärjestelmissä on nykyään tekstistä puheeksi (text-to-speech) toiminnot. Esimerkiksi iOS-laitteilla olen aktivoinut ominaisuuden ja liu'uttamalla kolme sormea näytöllä alaspäin saan lukijan aktivoitua. Koska kuuntelen kirjoja liikkuessani, olen todennut Voice Dreamin hintansa arvoiseksi. Se pysyy päällä ja sitä voi säätää monipuolisesti. Siihen saa myös kauniita lukijaääniä.

Robottilukija on mieluisin itselleni työhön liittyvien tutkimusten ja raporttien lukemiseen. Kun lukijan asentaa reippaalle vauhdille ja lähtee lenkille, kävelyn tahti rytmittyy samalla. Tutulla reitillä kuunteluun uppoutuu. Hupaisaa on, että oivalluskohtiin jää aivoissani paikkamerkki eli muistan, missä kohdassa maantieteellisesti olin, kun kuuntelin tietyn asian.

E-kirjojen lukeminen tietokoneelta on ergonomisesti kauheaa. Pää on väärässä asennossa. Koko keho on väärässä asennossa. Pitää lukkiutua näytön äärelle paikoilleen. Lisäksi näytön valoa pitäisi säätää tavattoman paljon, että se olisi lukemiseen sopiva ja sitten taas se ei ole hyvä muuhun työhön. Sähköisten näyttöjen sininen valo on haitallista silmille. Jos työn lisäksi kaikki lukeminen tapahtuu valoisalta näytöltä, silmien kuormitus kasvaa. 

E-kirjat tietokoneella ovat silti mainioita käsikirjastona: hakulukemiseen ja silmäilyyn. Tiedon etsiminen käy nopeasti ja siteerausten tekeminen on kätevää. Opiskelun avuksi kannattaa asentaa Zotero, jolla voi kerätä lähteiden ja sitaattien kirjastoa itselleen.

Aloin lukea e-kirjoja ensimmäiseksi juna- ja bussimatkoilla 10 vuotta takaperin. Noudin tekijänoikeuksista vapautuneita kirjoja ja ahmin mm. kaikki Juhani Ahon romaanit. Project Gutenbergin kirjahyllyistä löytyy vaikka mitä niin kielitaidon kohottamiseen, kulttuuriseikkailuille kuin aikamatkoille oman kirjallisuutemme alkuaikoihin.  

Kindlen hankin kuusi vuotta takaperin. Siinä kulkee mukana lukematon määrä kirjoja. Akku kestää viikkokausia. Silmille Kindle (ja muut sähköistä mustetta käyttävät lukulaitteet) ovat paperikirjan kaltaisia. Lukeminen onnistuu myös auringonvalossa ulkona. Ensikokemuksia Kindlestä kirjasin 20.7.2014: Väline per tarkoitus – kokemuksia Kindlestä.

Äänikirjat ovat huippujuttu. Kuuntelin radiosta kirjojen lukua jo aikoja sitten. Lasten ollessa pieniä kaseteille nauhoitettiin Robin Hood, Momo, Lasse Pöystin lukemia Muumeja ja tietenkin huikea Peltsin ja Väänäsen Nalle Puh. Kun Yle Areena avautui, kuuntelin sieltä monet klassikkokirjat, joista suurella lämmöllä suosittelen Esko Salervon lukemana Samuli Paulaharjun Sompiota

E-kirjoja ja äänikirjoja tulee lainattua nykyisin kirjastosta. Valikoimat ovat vain aika suppeita. Kirjastokortilla saa muuten nykyään luettua kotoa käsin monia aikakauslehtiä, vaikka Suomen Kuvalehteä! Kirjastojen digipalvelut ovat huikeita. Kannattaa kurkata eKirjastoon.

Hyviä e-kirjoja ostan silloin tällöin Elisa-kirjasta – lähinnä, jos kirjalla on pidempää käyttöä. Elisa-kirjan e-kirjat ovat vesileimattuja eli ne saa Calibre-ohjelmalla siirrettyä Kindleen. Nyt viimein laajasti läpilyönteistä äänikirjapalveluista BookBeat on tietenkin kovassa käytössä.

Oppiakseni uutta tilaan edelleen hyviä lehtiä, kuten niin & näin paperisena ja LongPlayn digitaalisena. 

Aikoinaan hyviä kirjoja löysin kirjakaupoista, sellaisista kuin Akateeminen Kirjakauppa. Vaikka tuon niminen kirjakauppa edelleen löytyy, voin murheellisena sanoa, että vanha Akateeminen katosi ja muutenkin kirjojen kirjakaupat ovat kadonneet. Nykyisissä kirjakaupoissa on pieni kirjavalikoima parhaiten kaupaksi meneviä niteitä. Muuten ne ovat täynnä tingeltangelia – joukossa toki itselleni rakkaita piirrustus- ja askartelutarvikkeita. Niitä minulla on kotivarana muutamaksi vuodeksi päätoimiseen puuhasteluun.

Divareita olen kolunnut ahkerasti nuoresta lähtien. Nykyisin tarkistan aina nettidivareista kiintoisien kirjojen saatavuuden. Hyvin löytyykin aarteita, ja sopuisaan hintaan. Kirjastojen poistomyynneistä löytyy klassikoita pilkkahintaan. Hankin lähinnä vain tietokirjoja näillä keinoin.

Kirjakaupoissa harrastin aikoinaan kirjojen haistelua. Siis satunnaista vaeltelua hyllyjen välillä, sitä, jota voi nimittää serenpiditeettinä, sattumahdollisuutena. Monta rakasta kirjaystävää on löytynyt sattumoisin löytänyt haahuillen hyllyjen välissä. Nyt tuo haistelu ei enää onnistu kuin tositosi harvoin. Valikoimat ovat niin onnettomia. Sen sijalla kuuntelen satunnaislöytöjä etsiessäni kävelylenkeillä ja kotona puuhaillessa Blinkistiä (maksullinen). Mahtavalla ammattitaidolla palvelussa pakataan tuoreiden tietokirjojen anti varttiin sekä tekstiksi että usein myös audioksi. Monet aarteet olen sitä kautta löytänyt. Blinkist on saksalainen ja sieltä löytyy myös hyvää treeniä saksan kielelle. 

Amazonin Audible on kävelylenkkieni parhainta seuraa australialaisten podcastien, All in the Mind ja Future Tense, ohella. Audible on kuukausimaksullinen palvelu, jossa kuukausimaksua vastaan saa kreditin, jolla voi hankkia haluamansa kirjan. Kirjoja voi myös ostaa ja joitakin sisältöjä on tarjolla maksutta. 

Audiblea hankkiessa on oltava tarkkana, minkä maan palvelun hankkii. Avasin nimittäin aluksi itse vahingossa puhelimella yhdysvaltalaisen audible.com -palvelun ja tabletilla australialaisen audible.au -liittymän. Ihmettelin vain, että eikös ensimmäinen kerta onnistunut. Meni joku aika ennen kuin huomasin, että nämä ovat kaksi keskenään erillistä saman palvelun versiota.

Tänä viikonloppuna olen opiskellut Suomen YK-liiton loistavalla kurssilla Opettajat kestävän tulevaisuuden tekijöinä. Kurssin innostamana tuli perustettua oma kirjahyllypaikka aihepiirin kirjoille, joita on kertynyt jo vuosikymmeniä. Koska planetaarinen sivistys, syteemiajattelu ja Senge nousivat esille, avasin Sengen ym. 10 vuotta vanhan kirjaklassikon, The Necessary Revolution. Se löytyi aikoinaan Helsingin Suomalaisesta eräällä kirjojenhaistelukierroksella. Ja voi miten ajankohtainen tuo kirja onkaan. Audiblen kreditillä otin sen kävelylenkeille matkaseuraksi. Uusia oivalluksia ja painavia, isoja ja silti toimeen pantavia ajatuksia syntyi jo ensimmäisistä luvuista.

Samaa kirjaa voi rinnakkain nautiskella eri muodoissa. Kuvasta näkee, että pidän iPadillä kaiken aikaa sinistä valoa suodattavaa säätöä päällä. Siihen tottuu heloposti. Asetuksista punainen kalvo.

Matkustan erittäin harvoin lomamatkoille. Matkarahani laitan kirjallisuuteen eri muodoissaan. Ilman kirjaystäviäni ja intohimoa lukemiseen en olisi maanviljelijän ammatista kyennyt suurten muutosten vuosina siirtymään akateemiselle polulle. Kiitos kirjat. Kaikissa muodoissa. 

(Ja hassu lämpöisen ilkikurinen huokaus niille ihmispoloille, jotka jaksavat peistä taittaa, mikä kirjan olomuoto on oikea. Ei mikään. Kaikki ovat.)

EDIT: Tätä bloggausta voi kommentoida Facebookissa.