maanantaina, syyskuuta 15, 2014

Juhlabloggaus – 10 vuotta blogosfääreissä

Elokuun 9 päivä tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun bloggasin ensimmäistä kertaa. Olisiko pitänyt hehkutella ja historiaa kirjoittaa? Yritin, mutta tuntui omakehuisen tympeältä. Jäi puolitiehen.

Silloinen mullistus 2004 oli se, että kuka vain saattoi maksuttomasti perustaa itselleen tai asialleen sivut, joita päivitettiin selainkäyttöliittymän kautta. Siis ei enää kalliita tai mutkikkaita sovelluksia verkkosivujen luontiin ja sivu sivulta FTP-ohjelman avulla palvelimelle siirtämisiä. Wau!

Se oli se Web 2.0. Sittemmin ryhdyttiin puhumaan sosiaalisesta mediasta (social media). Jussi-Pekka Erkkolan gradussa 2008 käsite määriteltiin suomeksi.

Silmiini osui juuri Jani Liljan raikas bloggaus 17.6.2014: Sosiaalinen media on kuollut. Web 2.0, sosiaalinen media tai some – nuo kaikki ovat olleet ilmauksia, joilla siirtymäaikana olemme pystyneet erottelemaan viestinnän ja vuorovaikutuksen uusia muotoja vanhoista. Koko erottelu on vihdoin aikansa elänyttä.

Tämän blogin ensimmäinen arkistointi internetiä säilövään Internet Archiveen on 27.10. 2006 ja vekkuli huomio: bloggailin tuolloin myöhempien vuosien opintojeni professorin Frans Mäyrän blogista (Frans goes blog). Tuossa alla olevassa ruutukaappauksessa näkyy sivupalkissa kuvake ensimmäiseen wikiini, jonne kirjoitin siitä, miten blogilla voi oppia. Nämä kaikki ovat edelleen saatavilla verkossa. Jännää.

Tämä blogi syintyi kevättalvella 2006 oikeastaan vain etäesitykseksi Tampereelle, jonne minua pyydettiin kertomaan blogien opetuskäytöstä. En voinut mennä, koska olin kiinni opetustyössä. Ehdotin etäesitystä. Päivi Jokitalo näytti vihreää valoa. Diaesitykseni (jossain kätköissä minulla on myös video): 5.5.2006. Näemmä yritin jo silloin kertoa, miten kätevästi informaatiovirtoja voi ohjata ja koota RSS-syötteiden avulla. Vaan voih, tuo kätevyys on edelleen niin tuntematonta.

Sanat 'sosiaalinen media' ja 'some' voitaisiin kai jo siirtää sanojen hautausmaille. Jos ei heti, niin piakkoin. Vihdoin.



sunnuntaina, syyskuuta 14, 2014

Vaaralliset ideat ihastuttavat jälkikäteen

Oppinen on aina paitsi sitä, että opitaan tekemään asiat, kuten ne on hyvä tehdä ja tietämään tiedot, kuten ne ovat, myös näiden pohjalta oivalluksia siitä, miten asioita voi tehdä toisin tai yhdistellä uudella tavalla. Oppiminen ei ole siis vain toistamista, vaan se on uuden tekemistä. Tämä on hieman ärsyttävää, joskus jopa raivostuttavaa.

Moni nopeasti oppiva on saanut opettajansa hikeentymään villeillä keksinnöillään tai loputtomalla innokkuudellaan. Kauan sitten opettajansijaisena sain ennakkotietoa erittäin hankalasta luokan häiriköstä. Totesin nuoren miehen keskivertoa älykkäämmäksi, ja murhemielin hyvästelin luokan sijaisviikon jälkeen. Sillä viidesluokkalaisella oli edessään kivinen tie järjestelmän lihamyllyssä.

Luen Alf Rehnin kirjaa Vaaralliset ideat eli Toisenlainen kirja luovuudesta. Toisessa luvussa hän kyseenalaistaa luovuuden merkityksen: tarvitaanko luovuutta lainkaan? Joskus luovuudesta voi olla henkilökohtaista haittaa. Se hankaloittaa elämää. Tosin luovat ihmiset kehittävät mainioita keinoja luovia maailman kanssa.

Rehn peilaa järjestelmän rattaissa elämistä Neuvostoliittoon, jossa ihmiset kehittivät kollektiivisesti luovan talouden, joka itse asiassa piti virallista suunnitelmataloutta niin pitkään pystyssä. Ehkä kristallisoitunein ilmentymä tästä kekseliäästä salaisesta taloudesta oli noiden aikojen Tallinnan Viru-hotelli.

Oman elämänkouluni varrelle on osunut kaksi henkilökohtaisesti merkittävää oivallusta, joilla saattoi kiertaa vallitsevat olot ja jotka myös herättivät huolenpitäjät varoittamaan ja vastustamaan toimeliaisuuttani. Toinen näistä oli maanviljelijäaikojen yhteisöllisen oppimisen ja vaikuttamisen Alkuvoima ja toinen opettaja-aikojen avoin oppisisältöjen jakaminen.

Ensimmäinen näistä vaarallisista ideoistani syntyi myöhäissyksystä 1992 kotimatkalla Kouvolasta MTK:n kokouksesta. Meillä nuorilla viljelijöillä oli omia ajatuksia tulevaisuudesta. Maaseutuelinkeinot olivat matkalla suureen murrokseen. Olin ollut tyrkyllä valtakunnan tason luottamustehtävään, mutta kannatus ei riittänyt (sillä erää, seuraavana vuonna sitten). Siinä kotiin ajellessa mietin, että kun meitä toisinajattelijoita on kumminkin monta ja meillä on ideoita vaikuttamiseen, niin eihän siihen mitään virallista titteliä tarvita. Ja niin kävi. Syntyi toimintaryhmä Alkuvoima.

Alkuvoiman tarina on pitkä ja monipolvinen. Yhtenä taustavaikuttimena oli vahva suunta kohti EY:tä, kuten sitä vielä tuohon aikaan nimitettiin. Markka oli laitettu kellumaan aiemmin syksyllä, maailmankauppajärjestön Uruguain kierros oli meneillään ja usko maataloustulolain ja rajasuojan tuomaan vakauteen oli murenemassa. Olimme MTK:n nuorisokerhossa (nuorissa tuottajissa, sittemmin maaseutunuorissa) kohdanneet asiakkaitamme ja ymmärtäneet yksiselitteisen tosiasian: jos viljelijällä on asiakkaita, hänellä on työtä. Korporaatiot olivat hoitaneet maataloustuotannon tasapainottamisen sodan jälkeisenä aikana, maatalouden osalta erityisesti suurina rakennemuutoksen vuosina 60-70-luvulla. Se, mikä toimi silloin, oli kulkemassa kohti historiaa.

Pienen Alkuvoima-ryhmän kanssa opiskelimme, otimme kontaktia viljelijäkollegoihin Euroopan maissa, tapasimme heitä, vierailimme vaikuttajien juttusilla, mm. kahden maatalousministerin ja yhden presidentin luona. Pääsimme televisioon, radioon, lehtiin, jopa Me Naisiin.

Purimme omassa toiminnassamme rajan viljelijän ja kuluttajan väliltä. Mukaan pääsi innokkaita kaupunkilaisia. Tämä kaikki ärsytti suunnattomasti muutamia perinteisen maatalousvaikuttamisen kabinettipolitiikkaan tottuneita. Sain tutisevan vihaisen puhelun erään tuottajayhdistyksen puheenjohtajalta, joka oli myös tuottajaliiton johtokunnan jäsen: "Me emme anna teille rahaa." Kiitin yhteydenotosta ja kerroin, että emme tarvitse rahaa. Kehittämispäivillä anonyymi puheenjohtaja oli kirjoittanut tuottajaliiton uhkakuviin: "Toimintaryhmä Alkuvoiman teinitytöt huseeraavat asioiden parissa, jotka eivät kuulu heille pätkääkään." Olihan se ärsyttävää. Emme kuitenkaan koskaan julkisuudessa olleet poikkiteloin tai vastakarvaan MTK:n kanssa, se ei yksinkertaisesti ollut agendallamme. Huolemme oli ihan muualla. Meistä useimmilla oli paljon velkaa, rutkasti töitä, pienet lapset, tulevaisuus edessä. Ja näkymänä kestävä maatalous. Ei siis pelkkä huoli huomisesta maitotilistä vaan siitä, että Maa jää jotenkin tolkullisessa kunnossa lapsillemme. Mottomme oli: "Maa merkitsee elämää."

Nyt kuluttajatoiminta on vakiintunut osa MTK:n edunvalvontatyötä, mutta tuolloin pelkkä ajatus siitä, että tuottaja ja kuluttaja olisivat samalla puolella, oli räikeä ja outo.

Pienistä vastalaineista ei koskaan kannata provosoitua. On tärkeää, että ihmisjoukossa on aina mukana myös kaiken uuden vastustajia. Yhteisö, joka säntäilisi jokaisen uuden idean perään innokkaana, joutuisi suuriin ongelmiin. Siksi kehitimme jo noina aikoina menetelmän, jolla sisäpiirissä purimme tunnelataukset. Pystyimme ottamaan tyynesti vastaan myös vihaisia kuluttajia, joiden mielestä edustimme loputtomien iltalypsyjen ahnaita yhteiskunnan loisia (muotoilu on suoraan Yhden illan pysäkin insertistä, jossa haastateltiin kuluttajaa, itse olin illan vieraana).

Muutaman vuoden kuluttua ryhmämme otti vastaan MTK:n puheenjohtajan ojentamana Luova maalaisnainen -palkinnon, joka tuli ensi kertaa Suomeen (ja myönnettiin meille, vaikka joukossamme oli sekä miehiä että kaupunkilaisia).

Maaseudun Tulevaisuus 28.11.1996
Miksi kerron tämän tarinan? Siksi että olen osunut opettajana ja nykyisellään opettajien kouluttajana keskelle samanlaista murrosaikaa. Kun aikoinaan 2002 tuoreena opettajana ryhdyin laittamaan kaiken opetusaineistoni avoimesti nettiin, minua tultiin huolehtivasti neuvomaan, että ei sinulle makseta siitä, että jaat työsi tuloksia muille. Kun jokunen vuosi myöhemmin toimenkuvaani liittyi maakunnallinen verkko-opetuksen kehittämishanke, sain tulikivenkatkuisen puhelun paikalliselta OAJ:n aktiivilta (voitte uskoa, että hymyilin muistellen kymmenen vuotta aiemmin saamaani puhelua). Levittivät kaikille kaupungin opehuoneitten ilmoitustauluillekin monisteen, jossa neuvottiin olemaan ryhtymättä näihin uudistuksiin ennen kuin... (minulla on se moniste tallessa, kuten on tuo teinityttöjen huseeraamis -paperikin).

Toisin tekeminen ja ajattelu voi mennä metsään. On tärkeää oman näkynsä kanssa kaveerata muiden kanssa. On tärkeää kuunnella vastustajia ja vastahankaisia. Ei pidä ylpistyä. On tehtävä näkynsä eteen enemmän töitä kuin mitä muilta vaatii. Ei kannata usuttaa toisia tuleen ja vetäytyä itse suojaan. Sellainen maailman muuttaminen ei vie pitkälle. Sillä ehkä saa vuoden pari hyvää konsulttiliksaa. Uskottavuus syntyy vain aidosta tekemisestä ja elämästä. Tee kuten opetat. Koska itse on liemessä (tai aallossa) mukana, joutuu ottamaan selvää asioista, ei vain arvelemaan. Maanviljelijäaikana kohtasin niin monenlaisia konsul(en)tteja, että vieroksun edelleen toivottavasti terveellä tavalla sivusta neuvomista ja kehittämishankkeita, vaikka nyt juuri sellaista itse teen.

Oletko huomannut, miten rajua muutosmylläkkää suomalaisessa formaalin oppimisen maailmassa nyt eletään? Ihan kaikilla tasoilla. On järkyttävää, miten valtakunnan tasolla tätä muutosta johdetaan soutaa-huopaa -menetelmällä. Siis sillä tavalla, millä hölmöläiset jatkoivat liian lyhyttä peittoaan.

EDIT: Mutta ei se mitään. Tässä maassa on tekijöitä jotka eivät neuvo sivusta muita, vaan hyppäävät itse mukaan. Kokeilevat. Ottavat selvää. Tutkivat. Yhdessä toisten kanssa. Suomalainen koulu ja opettajuus muuttuu vääjäämättä. Kuten Nina Rantapuu tämän bloggauksen kommentissa tiivistää: "nyt tärisee maa toden teolla perinteisen pedagogiikan alla. Aivan mahtavaa!"

Lisää formaalin oppimisen tulevaisuuden miettijöitä (muutamia)

Opettajien ja rehtoreiden blogeja ja bloggauksia, joissa kelaillaan muutoksen pyörteitä sisältä päin (saa vinkata, nopsaan poimin muutaman, aakkosjärjestyksessä):

Koulumuutoksen keskusteluryhmiä Facebookissa ja Google+:ssa:



Muuten, jos haluat lukupiiri-lukea Alf Rehnin verratonta kirjaa, Facebookissa se käy: http://www.facebook.com/groups/vaarallisetideat/.

EDIT: Savon Sanomissa oli julkaistu 1.9.2014 asiantuntijahaastatteluihin perustuva artikkeli, jossa kuvailtiin teknologian tuomaa murrosvoimaa koulumaailmassa: Uusi teknologia muuttaa vanhat tavat oppia. Omasta mielestäni otsikko ampuu hieman yli. Monet tähän päivään sopivat tavat oppia ovat hyvin vanhoja perusperiaatteiltaan ja jakolinja uusi-vanha on huono. Mutta lukemisen arvoinen artikkeli joka tapauksessa.


keskiviikkona, syyskuuta 03, 2014

Oppimisteknologian aateliset mun mielestä

Matleena Laako bloggasi kymmenestä oppimisen parhaasta teknologisesta palvelusta ja muistutti vielä avoinna olevasta vuosittaisesta Jane Hartin äänestyksestä. (EDIT: Eenariina Hämäläinen listasi oman kympin hetipian Matleenan innoittamana.)

Päätin listata omat henkilökohtaiset suosikkini ennen kuin luen tarkemmin Matleenan omia tai vilkuilen, miltä Jane Hartin kisassa meno näyttää. Huomasin, että Twitter oli keulilla Matleenalla kuten se on ollut Jane Hartin kokoamalla listalla jo vuosia. Omaan kymppilistaani se ei päässyt. Ehkä listani on muutenkin outo.

1. Google Dokumentit

Jokainen työpäiväni sisältää yhteistä kirjoittamista ja sisältöjen tuottamista Google Dokumenttien kanssa. Olen käyttänyt aikanaan Google Docs & Spreadsheets -nimellä kulkenutta palvelua syksystä 2007 alkaen. Mainiota katsella ensimmäistä dokumenttia, jota väsättiin porukalla netitse virtuaaliopetuksen päiville. Tuohon aikaan Jaiku yhdisti suomalaisia web 2.0 -pedagogihörhöjä. Jaikuilimme, chattäilimme Google Talksin ja Skypen kautta. Google on muuttanut esityksen formaattia ja alkuperäinen muoto on kadonnut (se on ehkä minulla tallessa, olen kova tallettamaan ja varmuuskopioimaan). Mutta tuo kertoo paljon! Siihen aikaan Google-dokumenteissa ei ollut chattiä. Saman kohdan kirjoittaminen yhtä aikaa onnistui välillä ja välillä ei. Ihmiset käyttivät värejä ja nimikirjaimia, jotta omat lisäykset olisivat tunnistettavissa. Googlen dokumenteissa omalla värillä kirjoittaminen säilyi pitkään yhteiskirjoittamisen menetelmänä. Koen, että yhteinen kirjoittaminen tai muu sisällön tuottaminen opettaa valtavasti. Pääsin tästä avautumaan videollekin äskettäin.

2. Podcastit

Ihastuin ikihyvikseni podcasteihin, heti kun löysin ne noin 2.7.2005, jolloin laitoin alulle virtuaalisen muistivihkon eli blogin aiheesta. Olen tehnyt itse podcasteja jo silloin, kun niiden tekeminen oli tosi vaikeaa tällaiselle humanisti-nikkarille. Nyt senkun Audioboota tai Spreakeria kehiin. Olen laittanut pienen diapaketin aiheesta. Koska erityisesti olen ihastunut kuulemalla oppimiseen, en voi tajuta edelleenkään, miten vähän oppimiseen hyödynnetään näitä. Samaa muuten hämmästelivät kielenopettajat, joille äskettäin kerroin aiheesta. Kukaan ei ollut kuullutkaan. Tulin hetki sitten lenkiltä. Ensin kuuntelin ikisuosikkini australialaisen All In The Mind -radiosarjan podcastia, jossa pähkäiltiin sitä, miten äidinkieli vaikuttaa ajatteluun ja sitten kuuntelin YLE:n Tiedeykkösen ihan sairaan hyvän jakson. Puhelimellani on aina hyvän tai pahan hetken varalle tuntitolkulla opettavaisia podcasteja, jotka ovat oppimisen mannaa. Lemppareitani on myös Deutsche Wellen Alltagsdeutsch. Ja sanomattakin lienee selvää, että podcasteilla oppii kieltä, sivutuotteena, huomaamatta.

3. Wikispaces

Kirjoittaminen auttaa jäsentämään ajatuksia. Word ja vastaavat ovat hankalia. Käytän vain pakotetusta syystä kirjoittamiseen jotain muuta kuin Google-dokumenttia, wikiä tai blogia. Wikispaces-wiki iski tajuntaani heti. Kaikki kunnia kaikille muille wikipalveluille. Myös ne ovat hyviä. Olen kokeillut kaikkia maksuttomia vastaan tulleita. Wikispaces on edelleen kaikkien kehitysvuosiensa ja käyttöliittymäuudistustensa jälkeen sellainen, jonka kanssa saan hetkessä jäsennettyä opetustuokion tai oppimisprosessin tai sisältöpaketin. Tähän sopinee historian havinaa jälleen, ykköskohdan virtuaalikoulupäivien esityksen työstämiseen liittyvä toinen juttu. Siinä se Jaikukin näkyy. Että tämmöinen on edelleen saatavilla ihan googlettamalla, kun muisti vain hatarasti hahmotti pari avainsanaa. Wikispaces-wikit saa monessa muodossa varmuuskopioitua. Ne sopivat hyvin rajallisen kokonaisuuden eli virtuaalikirjan tapaisen luomiseen, yksin ja yhdessä.

4. + 5. Blogger ja Wordpress

Olen bloggaillut nyt jo yli 10 vuotta. Kirjoittaminen on mainio tapa oppia. Bloggaaminen on todella hyvä tapa oppia. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten monta blogia olen perustanut. Tämmöinen on ensimmäinen bloggaukseni 9.8.2004. Blogin avoimuus altistaa dialogille. En ole koskaan pitänyt suljettua blogia. Blogin idea on avoimuus. Suljetusti voi kirjoittaa sähköposteja, runoja pöytälaatikkoon tai kynällä vihkoon. Ymmärrän toki, että toisenlaiset ihmiset toisenlaisiin tarpeisiin käyttävät suljettuja blogeja. Avoimuus altistaa toiselle, vaikka omalla kohdallani kuluikin pari vuotta, että sain ensimmäisen kommentin bloggaukseeni. Silti tietty etäännyttäminen ja tietty esittäminen auttavat hahmottamaan omia ajatuksia, tietoja ja ymmärrystä muiden vastaaviin. Olen ajauksineni nyt tässäkin sekä subjekti, puhuja että kohde, luettava ja katsottava eli kuten sosiaalipsykologiassa minuutta hahmotetaan: I and me (oheisen kuvan piirsin aikanaan Opetushallituksen etälukion aineistoon). Pidin todella paljon Posterous-blogipalvelusta, koska sillä pystyi tekemään oman iTunesin kautta tilattavan podcastin, mutta se blogipalvelu kuoli pois. Sääli. Se oli loistava. Blogger ja Wordpress ovat molemmat todella hyviä. Nykyään kokeilen myös Evernoteen yhdistyvä Postach.io:ta. Nuo kaksi ovat opiskeluun oiva pari. Mutta blogipalveluiden kaksi kunkku-kuningatarta ovat ehdottomasti nämä, järjestystä en halua antaa. Blogeista kaiken kaikkiaan voi oppia paljon kuuntelemalla muita, ei vain pauhaamalla itse.

6. + 7. TV-kaista ja YLE Areena

Oivallan paljon asioita hitaasti taustalla. En jaksa loputtomia YouTube-videoita, jotka ovat sitä ja tätä ja monet aivan mahtavia. Koska mieleni käsittelee opittavia asioita yhtä aikaa monella tasolla, tarvitsen oivaltamiseen mielen suvantoja. TV-kaistalta saan ladattua iPadille offline-katselua varten timanttisen hyviä mielen suvantoja. Häly tasoittuu. Nukahdan. Ja ta-daa, asiat ovat kirkastuneet. YLE Areena selättää TV-kaistan radion osalta. Kuuntelen joka ilta mobiili-Areenalta kuunnelmia tai luentaa. Mielen häly nollautuu. Asiat loksahtelevat paikoilleen. Rentoudun ja nukun hyvin. Jos joskus päässä on liikaa sähköä, nämä kaksi tasoittavat. Valitsemani ohjelmat ovat myös sellaisia, joista saan potkua – joskus parhautta on pöljyys. Diggaan esimerkiksi Dagia. Tietenkin töllöistä ja radioista tulee myös paljon opettavaista, kuten kohta 2. eli podcastit jo todisti.

8. Facebook

Ihmisten jutut ja aivan erityisesti aamuvirkkujen päivän lehtikatsaukset ovat aarteita. Minulle tulee viikonloppuhesari, koska haluan tukea suomalaista journalismia viimeiseen saakka. Silti on pakko tunnustaa, että viikonloppuisin laiskana herääjänä Facebookin aamuvirkut tuttavani ovat nostaneet parhaat jutut keskusteluihin ja jutut ovat saaneet sellaista eloa, ettei paperilehti tunnu kuin vanhalta. Myös monet FB-ryhmät ovat niin hyviä, että palvelu saisi olla listalla ylempänä ellen noin periaatteesta ällöäisi sitä, mutta on se nyt kumminkin praktisesti hyvä, kun ei ole mitään kaltaista. Opeverkostoja on vaikka kuinka, lisää tuonne puuttuvia (klik vain Edit, kirjoita ja tallenna).

9. Scoop.it

Kuratointipalveluja on moneen menoon. Scoop.it on koko ajan huononemassa. Kauppaa hirveän kallista maksullista palveluaan. Silti se on edelleen aivan loistava. Virtaavia nettisisältöjä koostavia ammattilaisia on hienoa seurata. Palvelun mobiilikäyttö on sujuvaa. Flipboard, Keeeb, Pinterest, RebelMouse... On näitä. Ehkä ensi vuonna Scoop.it on sahannut oman oksansa. Mutta jokin tällainen lehtimäisen koostamisen ja monipuolisen verkostoitumis-jakamis-jutun paikka on, kun nettiä ja oppimista ajattelen. Tärkeänä kriteerinä mobiilikäyttö. Näitä selailen puolitajuttomana, pitkän työpäivän jälkeen tai viikonloppuisin ennen ylösnousua.

10. Paper53

Sori vaan Twitter, MindMeister, Google Earth ja vaikka mitkä mageet. Oman oivalteluni tärkeä asia on piirtäminen. Kymmenen oppimislempparin joukkoon kuuluu siksi ehdottomasti digitaalisen piirtämisen loistavin sovellus Paper53. Asioiden ymmärtäminen on joskus hidasta. Välillä olen katsoja. Välillä ymmärrän kuvasta jotain itselleni oleellista kauan piirtämishetken jälkeen. Viime kesäkuussa piirsin Paper53:lla akateemisen esityksen ja postikorteiksikin tämä meni.

Jakamisen idea: ei se ole minulta pois, jos saat hyötyä tästä!




perjantaina, elokuuta 29, 2014

Googlen palveluiden turvaominaisuuksia

Säpsähdin eilen. Kaksi omituista asiaa tapahtui perätysten, toinen Google Drivessa ja toinen Gmailissa. Oliko joku kaapannut modeemini? Millään muulla keinoin kukaan ei olisi päässyt profiilillani tekemään omituisia tekoja. Sen päättelin nopeasti.

Säpsäytys sai koluamaan entistä syvemmin Googlen kuluttajapalvelun turvaominaisuuksia. Näitä voin suositella kaikille, joille Google on vähäistä laajemmassa käytössä.

Gmailin osalta ensimmäinen tarkistus ovat tilille kirjautumiset ja avoinna olevat yhteydet. Nämä pääsee tarkistamaan rullaamalla tietokonenäytöllä Gmail-sivu alas ja klikkaamalla painiketta "Viimeinen toiminta tällä tilillä: Tiedot". Avautuva ikkuna näyttää, millä laitteella ja millä selaimella Gmail-tiliä on käytetty. Kaikki muissa laitteissa mahdollisesti avoinna olevat istunnot voi sulkea napin painalluksella. Järjestelmän voi myös laittaa vahtimaan epätavallista toimintaa. Ikkunassa on myös kerrottu oman tietokoneen IP-osoite. Jos epäilet jotain outoa tapahtuvan, kirjaudu ulos muista istunnoista ja kirjaudu myös ulos kaikista mobiililaitteiden Gmaileista. Tarkkaile tilannetta.

Vaikka tililläsi ei olisi tapahtunut mitään omituista, kannattaa käydä raksimassa käyntiin ilmoitusasetus: Näytä varoitus epätavallisesta toiminnasta. Se oli minulla päällä. Tiliä ei oltu käytetty vieraasta IP-osoitteesta.


Seuraavaksi on syytä tarkistaa, millaista toimintaa omalla Google-tilillä on ollut. Jokaisen Google-palvelun oikeassa yläkulmassa on oma profiilikuva. Jos et ole lisännyt valokuvaasi, se on vaalenansinisellä pohjalla oleva valkoinen pää. Klikkaa profiilikuvaa ja sanaa Tili. Siirry Tietoturva-sivulle. Avaa Uusimmat tapahtumat. Sivu näyttää mm. Google-tilille kirjautumiset, salasanan vaihdot, kirjautumisyritykset väärällä salasanalla. Jos uusimmissa tapahtumissa on jotain omituista, on syytä huolestua ja ensimmäiseksi vaihtaa salasana.




Olen hyvän aikaa sitten ottanut käyttöön Googlen (ja muutaman muun keskeisen verkkopalvelun) kaksivaiheisen vahvistamisen. Se tarkoittaa sitä, että en itse (eikä kukaan salasanani varastaja) pääse kirjautumaan tililleni ilman tarkistuskoodia. Koodeja voi tulostaa 10 kappaletta, ne voi pyytää tekstiviestillä tai voi käyttää Authenticator-sovellusta. Siltä varalta, että tarkistuskoodi pitää tilata puhelimeen ja puhelin varastetaan, kannattaa antaa järjestelmään jonkun läheisen puhelinnumero. Kaksivaiheinen vahvistaminen (tai tunnistautuminen) toimii monissa verkkopalveluissa. Itse suosittelen sitä käyttöön kaikkiin palveluihin, joissa on omaa informaatiota paljon tai rahaliikennettä. Puhelinnumeron antamista monet arastelevat, mutta olen arvioinut hyödyn potentiaalista haittaa suuremmaksi.

Kaksivaiheinen vahvistaminen tekee itselleni vierailla koneilla kirjautumisen omalle tililleni hankalaksi. Pidän tätä hyvänä asiana. Tietoturvan vuoksi.

Viime keväältä alkaen Googlen Tili-osiosta on päässyt arkistoimaan ja lataamaan omia verkkosisältöjään. Eilen tuli tehtyä tämäkin operaatio. Pelkkä Gmail yli 6 Gt. Eli sama oma profiili: Tili ja sieltä Tietojen hallintatyökalut. Kohdasta Lataa tiedot: Valitse ladattavat tiedot. Voit valita kaikki, sillä jokaisesta palvelusta pakataan oma zip-tiedosto. Pakkaaminen kestää, mutta palvelu ilmoittaa sähköpostiisi, kun on valmista. Tätä kautta saat siis esimerkiksi kaikki Gmail-sähköpostisi ja koko Google Drive -sisältösi varmuuskopioitua.



Verrattuna esimerkiksi Facebookiin, Googlen turvallisuusominaisuudet ovat selkeitä ja helppoja käyttää. Facebookistakin voi ladata omat sisällöt, kaksinkertainen varmennus onnistuu ja tietoturva-asetuksia voi säätää tiukalle.

Salasana on tärkeä. Jokaisessa palvelussa erilainen. Apuvälineitä on olemassa salasanoihin. Itse epäilen kaikki-yhden-takana -järjestelmiä. Vaihdoin Googlen salasanani 23 merkkiseen, jonka muistan helposti ulkoa (ja piilotin totaalisen muistikatkon varalle kotiini itselleni helppoon mutta muuten vaikeaan paikkaan liimalapulle kirjoitettuna). Jos salasanassa on 16 merkkiä tai yli, sen murtaminen on hyvin hankalaa.

Säpsäykseni osoittautui kaikkien tarkistusten jälkeen vääräksi. Looginen syy löytyi oudoilta näyttäneille toiminnoille. Silti oli aika hyvä säpsäys.